Kävimme eilen lähibaarissa avomiehen kanssa. Avokki tilasi itselleen valkovenäläisen ja minulle lasin kokista, jolloin tuttu tarjoilija huusi kovalla äänellä että “oletko sä Tiina raskaan kun sä olet selvin päin?!” Olisi mieli tehnyt sanoa, että huuda nyt ihmeessä vähän lujempaa, terassilla olevat ihmiset eivät välttämättä kuulleet… no, lähibaarista on loisto ja glamour kaukana jopa neljän promillen humalassa, joten kahden limun jälkeen jätin leikin kesken ja lähdin kotia. Avomies jäi sukulaistensa kanssa vetämään tequiloita ja hot shotteja, ja lupasi tulla yöksi kotia. No ei siinä mitään, heräsin varttia vaille kolme yöllä kun avokki tosiaan rymisteli kotiin, mutta nukahdin pian uudestaan. Parin tunnin päästä heräsin käymään vessassa, ja hoksasin, että hei, minähän nukun edelleen yksin isossa sängyssä, mutta äijän tuhina kyllä kuuluu jostain. Ja siellähän mies nukkui, eteiskäytävän matolla, kissojen kanssa. Kaksi kissaa selän päällä ja yksi pään vieressä. Olin tikahtua nauruun, äijä oli ilmeisesti alkanut ottamaan farkkuja pois jalasta, mutta kompastunut (ainakin farkut roikkuivat vielä puoleksi jalassa)… sain miehen sitten kuitenkin hereille, ja se kirjaimellisesti mönki sitten sänkyyn nukkumaan.

Mies nukkuu edelleen ja kärsii hirveästä krapulasta. On se jännä juttu, että silti minä oksentelen enemmän. Aivan, aamu on taas aloitettu pönttöä halailemalla, mutta onneksi taas helpottaa. Ulkona on niin nätti ilmakin, että voisi lähteä käymään lenkillä.